Sponsoreiden hankinta on yksi tapa saada lisärahoitusta liiton toimintaan. Sponsoreiden avulla liitto voi esimerkiksi järjestää tapahtumia, kehittää koulutusta ja tukea kerhoja.
Liiton on tärkeää löytää sponsoreita, jotka ovat kiinnostuneita bridgestä ja sen arvoista. Sponsorointisopimusten tulee olla molemmille osapuolille edulliset.
Sponsorihankinnassa tarvitaan KAIKKIA bridgeläisiä, liitto vain organisoi etsimistä oman hankintansa lisäksi. Jokaisella meistä voi olla joku hyvä ystävä tai yrittäjä, joka voi antaa vaikka pienenkin summan bridgen hyväksi. Pienistä puroista jne...
Pelaajat, ja varsinkin pelaaja yrittäjät, voisivat luovuttaa pienen summan markkinoinnille korvamerkittyä rahaa.
Comentarios