top of page

Syyskokous 2023, kokouksen irvikuva.

Syksyinen jäsenkokous pidettiin 18.11.23 kello 10-11.


Olin ensimmäistä kertaa jäsenkokouksessa ja kauhistuin kuinka siellä asiat hoidettiin. Olen ollut kymmenissä kokouksissa työn ja harrastusten puitteissa ja kaikissa niistä sai jokainen halukas äänensä kuuluviin


Aikaa tapahtumaa varten oli varattu yksi tunti. Liekkö muutkin jäsenkokoukset on käyty vauhdilla läpi? Olimme käymässä läpi toimintasuunnitelmaa, kun kokouksen puheenjohtaja huomautti aikapulasta. Eräs jäsenkerho ehdotti siirrettäväksi kokous parempaan ajankohtaan ja minä kannatin. Kun puheenjohtaja ryhtyi etsimään sopivaa aikaa, jyrähti liiton puheenjohtaja Janne Seppälä "Ei mitään uutta aikaa vaan taputellaan tämä nyt pakettiin." Kokouksen puheenjohtaja jatkoi eteenpäin kuin meitä ei olisi kuunneltukaan. Siihen loppui keskustelut ja jatkettiin eteenpäin.


Koko toimintasuunnitelma oli kerrassaan naurettava.

Minulla olisi ollut siihen vaikka kuinka paljon sanottavaa, mutta kun ei saanut. Luethan Vastavallankumous -kategoriasta kommenttini. "Tiedote Suomen Bridgeliiton pelaajille"


Budjetti oli esitettynä vain yhteenvetona, eikä sitä aukaistu enemmän nähtäville. Epäilen, ettei kokonaisbudjettia ollut edes tehty.


Markkinointi- ja toimintasuunnitelma kulkevat käsikättä resurssien kanssa, eli tekijöitten ja budjettisuunnitelman kanssa. Kun jossain yksi asia muuttuu, se heijastuu heti toisiinkin. Tällaisesta ei ollut tietoakaan!


Hallituksen valinnassa prakasi.

Kun tuli hallituksen henkilövaali, päätettiin valita neljä henkilöä neljän poistuvan tilalle. Suorilta ilman enempää keskustelua valittiin kolme poistuvaa uudelleen. Kun tuli neljännen vuoro, Jarmo Laakso valittiin neljänneksi. Koska Rovaniemen bridgekerho oli asettanut minut ehdolle, ihmettelin miksi ei ole ollenkaan äänestystä. Toiminnanjohtaja Hulda Ahonen huusi "riemuissaan", etten minä ollut ehdolla, koska Rovaniemi ei ollut edustettuna paikalla. Ja minun piti edustaa kerhoa, mutta koska sieltä ei ollut tullut laillista valtakirjaa, en voinut heitä edustaa. Sähköpostilla asia oli selvitetty hyvin. Hulda kertoi ottaneensa monta kertaa yhteyttä valtakirjan puuttumisen vuoksi. Näin ei ollut tapahtunut. On myös epäeettistä, ettei minulle kerrottu mitään tilanteesta!!!!!

Selvittelin heti kokouksen jälkeen, pitääkö kerhon olla edustettuna, jotta heidän ehdokkaansa voi olla mukana vaalissa, enkä löytänyt säännöissä mitään siihen viittaavaa. Laitoin Huldalle postilla pyynnön osoittaa minulle sellainen kohta säännöissä. Viikon aikana ei ole tullut selvitystä.


Hallitus on vyöryttänyt vallan pelaajilta itselleen.

Niin, valta on pelaajilla omien kerhojensa kautta. Koko liiton toiminta on vastoin kaikkia sääntöjä, jonka vuoksi vastavallankumous on tehtävä heti. Meidän täytyy valita hallitukseen uudet, pystyvät ja tunnolliset jäsenet ja irtisanottava sellaiset työntekijät, jotka eivät noudata yhdistyksemme sääntöjä, eivätkä palvele kerhoja sekä pelaajia. Meidän täytyy myös päivittää säännöt ja toimintaprosessit tämän päivän vaatimusten mukaisiksi.


Luethan enemmän "Tiedote Suomen Bridgeliiton pelaajille" kirjoituksestani.

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comentarios

Obtuvo 0 de 5 estrellas.
Aún no hay calificaciones

Agrega una calificación
bottom of page